Suoraan sisältöön
Business Jyväskylä » Ajankohtaista » Töitä tuhannelle – Jyväskylä tavoittelee ICT-osaajia valtakunnallisella kampanjalla
14.3.2019

muropaketti

Töitä tuhannelle – Jyväskylä tavoittelee ICT-osaajia valtakunnallisella kampanjalla

ICT-alan työvoimapula on selkeästi lisääntynyt vuoden 2017 jälkeen. “Suomen kuivin rekry” -kampanjassa Jyväskylän kaupunki ja 17 paikallista toimijaa yhdistävät voimansa osaajien houkuttelemiseksi.

Jyväskylän ICT-klusteriin kuuluviin yli 500 yritykseen arvioidaan tarvittavan tuhat osaajaa vuoteen 2022 mennessä. Tällä hetkellä näiden toimijoiden yhteenlaskettu liiketoiminnan volyymi on noin miljardi euroa.

– ICT-alaa ei voi tarkastella tiukasti omana sektorinaan, sillä myös perinteiset raskaan teollisuuden toimijat uudistuvat ja digitalisaation myötä osaajille on tarvetta niin konepajoissa, finanssialalla, julkishallinnossa kuin terveysalallakin. Paikallisilta yrityksiltä saapuva viesti osaajapulasta on viime aikoina voimistunut huomattavasti, toteaa Jyväskylän kaupungin elinkeinojohtaja Anne Sandelin.

Myös Keski-Suomen liiton digitalouden kehittämisjohtaja Kari Luostarinen allekirjoittaa voimistuneet signaalit.

– ICT-alan työvoimapula on selkeästi lisääntynyt vuoden 2017 jälkeen ja sillä on suora vaikutus maakunnan kehittymiseen. Tarvittava työvoiman määrä on iso ja osittain myös pinnan alla piilossa, sillä tämän bisneksen avoimista työpaikoista vain osa näkyy TE-toimiston tilastoissa, Luostarinen toteaa.

Osaavan työvoiman saatavuusongelma on rajoittanut paikallisten toimijoiden kasvua jopa siten, että muutama toimija on laajentanut toimintaansa muualle Suomeen osaajien vuoksi. Innovatiivisten start-upien, markkina-asemansa vakiinnuttaneiden isojen toimijoiden ja skaalautuvien kansainvälisten ICT-yritysten lisäksi Jyväskylässä sijaitsee mm. Kelan IT-yksikkö sekä puolustusvoimien johtojärjestelmäkeskus.

– Tilannetta ei pelasta se, että löytyy 10 tai 20 uutta tekijää. Tilannetta ei myöskään pelasteta sillä, että paikalliset toimijat rekrytoivat osaajia toisiltaan ja henkilö siirtää jakkaransa viereisellä kadulla toimivan yrityksen tiloihin, Luostarinen painottaa.

IT-alan koulutusta annetaan 11 yliopistossa, joista Jyväskylän yliopisto on merkittävin: Jyväskylästä valmistuu eniten tietojenkäsittelyn ja tietoliikenteen kandidaatteja sekä toiseksi eniten maistereita. Tuhannen osaajan tarve perustuu Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnan selvitykseen.

– Legenda siitä, että huipputyypit revitään töihin suoraan koulun penkiltä, pitää Jyväskylässä kirjaimellisesti paikkaansa, Sandelin ja Luostarinen toteavat.

Yritykset esiin yhteisöllisellä kampanjalla – osaajien saaminen on kaikkien etu

Jyväskylän kaupungin elinkeinoyksikkö, Business Jyväskylä, aloittaa tänään 14.3. valtakunnallisen monimediallisen kampanjan ICT-osaajien houkuttelemiseksi Jyväskylään. Kuukauden kestävään kampanjaan osallistuu 17 paikallista ICT-yritystä, jotka etsivät osaajia mm. robotiikan, koneoppimisen, pilvipalveluiden, tietoturvallisuuden, data-analytiikan ja ohjelmistokehityksen tehtäviin.

– Yritykset tekevät toki omaa rekrytointia itsenäisesti, mutta tähän kampanjaan he yhdistivät kollektiivisesti voimansa, sillä osaajien saaminen alueelle on kaikkien yhteinen etu. Tällainen kaupungin ja yritysten yhteistyömalli on uutta Jyväskylässä, Sandelin kertoo.

– Suomen kuivin rekry -kampanja on mahtava esimerkki Jyväskylän hyvästä ilmapiiristä ja yhteistyön voimasta, Sandelin toteaa.

ICT-osaajien rekrytointikampanja: www.suomenkuivinrekry.fi

Lisätietoja:

Anne Sandelin
Elinkeinojohtaja, Jyväskylän kaupunki
p. 040 581 9958
anne.sandelin@jyvaskyla.fi

Kari Luostarinen
Digitalouden kehittämisjohtaja, Keski-Suomen liitto
p. 040 545 0570
kari.luostarinen@keskisuomi.fi

Jyväskylän kaupungin elinkeinoyksikkö Business Jyväskylän tehtävä on auttaa ja opastaa yrityksiä eri elinkaaren vaiheissa, mahdollistaa yritysten kasvua ja vahvistaa elinkeinokentän verkostoja. www.businessjyvaskyla.fi

Taija Lappeteläinen
  • BusinessJyväskylä
  • #businessjkl #tekosysteemi
    BusinessJyväskylä
  • Jyväskylän kaupungin elinkeinoyksikkö
  • Vapaudenkatu 46 B, 2 krs., 40100 Jyväskylä
  • Laskutusosoite: PL 186, 00026 BASWARE
  • Ota yhteyttä
  • Yrityspalvelut: 014 266 0138

Copyright © Jyväskylän kaupunki 2019 Sivun alkuun